Unta ja näläkää - vieläkö niitä vanhuksilla riittää?

11.7.2018

Ruoka on paitsi välttämätöntä meille kaikille hengissä pysymiseksi, se on yhä useammin mielihyvän lähde, sosiaaliseen elämään olennaisesti kuuluva elementti ja jopa identiteetin ilmaisemisen väline. Yltäkylläisyyden aikana ruuasta on enemmänkin ylitarjontaa kuin puutetta, mikä näkyy ylipainoon liittyvinä elintasosairauksina.

Sukupuu.JPGRavitsemuksella voidaan tukea myös sukurasitteena periytyvien sairauksien hoitoa.


Suomalaisten ruokailutottumuksissa on ikäryhmittäin eroavaisuuksia. Nuorten ruokailukulttuurissa näkyvät ylikansalliset ruokailutrendit ja toisaalta on ryhmiä, joille puhdas, eläinperäisiä ainesosia välttävä ruoka on tärkeää. Iäkkäimmät suomalaiset voivat kuitenkin vielä muistaa sotien jälkeisen ajan, jolloin ruoka oli yksipuolista tai sitä ei ollut riittävästi. Monet heistä ovat eläneet maaseudulla, jossa monet ovat itse osallistuneet ruuan hankintaan maataloustöitä tekemällä tai metsästäen, kalastaen tai marjastaen.


Ikääntyminen muuttaa ihmisen fysiologiaa. Ikääntymisen merkkejä ovat kehon ja elintoimintojen vähittäinen heikkeneminen, joka voi liittyä normaaliin vanhenemiseen tai olla joltain osin nopeutunutta sairauden vuoksi. Koska keskimääräinen elinikä on noussut, muistiin liittyvät vanhenemismuutokset ovat yhä yleisempiä väestössä. Sitä mukaa, kun ihmisen oma toimintakyky heikkenee, hän tarvitsee toisten apua arjessaan.

Samalla kun iäkkäiden määrä lisääntyy, on heidän hoitoonsa ja terveydentilansa ylläpitämiseen liittyvää tietoa yhä enemmän. Lääkehoitojen lisäksi elämäntapoihin liittyvällä tiedolla voidaan vaikuttaa elinikään ja ennen kaikkea toimintakyvyn säilymiseen. Ravitsemuksen merkitys ikäihmisen hyvinvoinnille on tiedostettu yhä paremmin hyvän perushoidon osaksi.

Ikääntyneen on tärkeää saada ravinnostaan riittävästi energiaa, nestettä, proteiineja ja D-vitamiinia. Usein ikääntyneen ruokahalu laskee makuaistin heikkenemisen, hammasongelmien ja syljen erityksen vähenemisen vuoksi. Tämä voi johtaa pieneneviin ruoka-annoksiin ja siitä johtuvaan laihtumiseen. Onkin havaittu, että monet ikäihmiset ovat aliravittuja, vaikka kyse ei ole tarjolla olevan ruuan puutteesta. Myös tilanteissa, joissa henkilö on ylipainoinen, voi hän olla tosiasiassa aliravittu, koska ravinto on ollut yksipuolista ja siitä saadaan epätasaisesti ravintoaineita.

Jotta voidaan turvata ikäihmisen riittävä ravinnon saanti, on tärkeää, että ruoka on maukasta ja se tarjoillaan kauniisti. Säännöllinen ruokailu, mieluusti toisten ihmisten seurassa voi lisätä ruokailuhetken merkitystä päivän kohokohtana. Joissain tapauksissa ravinnon täydentäminen erilaisilla ravintolisillä voi tulla kyseeseen, koska niiden avulla saadaan nostettua henkilön painoa. Rasvaprosentin lisääntyessä mm. riski luunmurtumiin vähenee. Laihduttaminen onkin hyvin harvoin ikääntyneelle tarpeellista, jos kyse ei ole merkittävästä ylipainosta.

Omaisten lisäksi kotipalveluhenkilökunta on keskeisessä roolissa ikääntyneiden ravitsemustilan arvioinnissa. Osittain hoitohenkilöstö ei vielä kovin hyvin tunnista asiakkaiden aliravitsemusta tai sen riskiä. Voimassa olevassa vanhuspalvelulaissa on asiaan kiinnitetty huomiota – sen mukaan vanhuspalveluissa täytyy olla riittävää erityisasiantuntemusta vanhuspalvelujen henkilöstön käytettävissä. Tämän lisäksi on tärkeää lisätä sekä ammattilaisten että omaisten tietoa asiasta mm. koulutuksen avulla, jossa perehdytään käytännönläheisesti ikääntymisen ja ruokailun kysymyksiin ja miten voidaan tukea ikäihmisen ravitsemuksellista hyvinvointia.

Tämä blogiteksti on syntynyt keväällä 2018 järjestetyn Ikäihmisten ravitsemus -koulutuksen sisältöjen innoittamana. Koulutuksessa käsiteltiin ikääntyneiden ravitsemussuosituksia, ravitsemuksellisen arvioinnin menetelmiä ja ravinnon saannin tehostamisen keinoja sekä ravitsemuksen ja lääkkeiden yhteisvaikutuksia. Vastuukouluttajana toimi Teija Vainikka Kajaanin ammattikorkeakoulusta.


Suunnittelija Anu Piirainen

Kommentit

Lisää kommentti

Ei kommentteja