Aikopa, aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Oulun yliopisto Kajaanin ammattikorkeakoulu
kamk-logo.jpg         centria-logo.jpg

     kyamk-logo.jpg

eMentoroinnin kehittäminen ammattikorkeakoulu-
opintojen ja työelämän rajapinnassa

Kyseessä on kolmen ammattikorkeakoulun yhteishanke. Mukana ovat Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy (päätoteuttaja) sekä Centria-ammattikorkeakoulu ja Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy (osatoteuttajat).

Hankkeen taustaa

Talouden kehitys vaatii työurien pidentämistä, jota edesauttaa mm. korkeakoulututkinnon suorittaneiden siirtyminen nykyistä nopeammin opinnoista töihin. Yhden menetelmän tämän siirtymävaiheen helpottamiseen tarjoaa korkeakoulussa tapahtuva mentorointi. Mentoroinnin avulla perustutkinto-opiskelija rakentaa itselleen työelämäverkostoa, mikä motivoi häntä etenemään tavoitteellisesti opinnoissaan ja edesauttaa työllistymään opintojen päättyessä. Suora yhteys työelämään mentorin välityksellä kirkastaa lisäksi opiskelijalle ja korkeakouluille, mitä osaamista tämän päivän työelämässä vaaditaan.

Tavoitteet

Hankkeen päätavoitteena on tukea valmistuvia ammattikorkeakoulun perustutkinto-opiskelijoita näiden siirtyessä opinnoista työelämään. Työllistymistä tuetaan yamk-opiskelijoiden ja alumnien toteuttaman mentoroinnin avulla. Tavoitetta edistetään luomalla ammattikorkeakoulujen käyttöön toimivia ja vaikuttavia mentorointimalleja. Hankkeen aikana luodaan aikaisempien e-mentoroinnin koulutusten pohjalta mentorointiin valmiudet antava koulutus, joka on soveltuvin osin siirrettävissä myös muihin ammattikorkeakouluihin. Mentoroinnissa tullaan hyödyntämään pelillisyyttä, jolla tavoitellaan mm. motivaation kasvattamista mentoroinnin prosessien läpikäymiseen. Pelillisyyden avulla pyritään myös lisäämään mentorointityökalujen (niin sähköisten kuin analogistenkin) käyttöä. Hankkeessa testataan myös toimintatapaa, jossa yamk-opiskelija soveltaa työn opinnollistamisen työkaluja ja arvioi niiden sopivuutta opintojen sujuvoittamiseen. Hankkeessa saavutettua tietoa mallinnetaan ja jaetaan hankkeen aikana kotimaassa sekä kansainvälisesti.

Kohderyhmät

Hankkeen varsinaiset kohderyhmät ovat ammattikorkeakoulun perustutkinto-opiskelijat, yamk-opiskelijat sekä ammattikorkeakoulujen alumnit. Välillisiä kohderyhmiä ovat yamk-opiskelijoiden ja alumnien työyhteisöt, ammattikorkeakoulujen opetushenkilöstö sekä ammattikorkeakoulujen alumnitoiminnasta vastuussa olevat henkilöt.

Rahoittajat

Kestävää kasvua ja työtä 2014 - 2020 (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus), Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy, Centria-ammattikorkeakoulu ja Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy.

Toteuttamisaika: 1.8.2015–30.6.2017

Yhteyshenkilöt

Projektijohtaja (KAMK)
Irene Salomäki
puh. 040 838 0923
etunimi.sukunimi@aikopa.fi

Projektipäällikkö (KAMK)
Tuula Rajander
puh. 044 7101 518

etunimi.sukunimi@aikopa.fi

    

Projektikoordinaattori (Centria)
Helena Åkerlund
puh. 050 521 0906
etunimi.sukunimi@centria.fi

Projektikoordinaattori (KYAMK)
Mari Tynys
puh. 044 702 8464

etunimi.sukunimi@kyamk.fi

 Esite

Elinkeino-liikenne-ympäristökeskus.jpg         vipuvoimaa eulta 2014-2020.jpg               euroopan unioni euroopan sosiaalirahasto.jpg