AIKOPAsta osaamista elinkeinoelämän tarpeisiin

20.10.2011

tuulah.jpgAikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA on Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksen aikuiskoulutuksen ja Kajaanin ammattikorkeakoulun koulutuspalvelujen toiminnallinen yhteenliittymä. Toimiminen ammattikorkeakoulun ja yliopiston rajapinnassa tekee meistä vahvan, monialaisen ja joustavan aikuiskouluttajan. Sopiva koko ja monialaisuus tuovat mukanaan sen, että olemme tekemisissämme ketteriä; pystymme reagoimaan nopeasti elinkeinoelämän ja yhteiskunnan muuttuviin koulutustarpeisiin. Kiinteät työelämäyhteydet ja verkostoituminen puolestaan auttavat suuntaamaan koulutuksia ja muita tarjoamiamme palveluja niin, että ne parhaalla mahdollisella tavalla vastaavat asiakkaidemme konkreettisia tarpeita.

Työelämän tarpeiden muuttuessa tarvitaan entistäkin tiiviimpää ja saumattomampaa yhteistyötä aikuiskoulutuksen sekä yritysten ja julkishallinnon välillä. Tarjoamme osaamisen lisäämistä työelämään korkea-asteen täydennys- ja erityispätevyyskoulutuksilla sekä avoimen yliopiston ja avoimen amk:n opinnoilla. Koulutustarjonnalla pyritään edistämään työntekijöiden omaa osaamista ja työhyvinvointia, mutta myös yritysten kilpailukykyä. Koulutukset ja muut työyhteisöpalvelut suunnittelemme yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa.

AIKOPAssa kehitämme myös uusia, joustavia aikuisten opintopolkuja ja opintojen suorittamismahdollisuuksia opiskelijoiden ja elinkeinoelämän tarpeisiin elinikäisen oppimisen periaatteella. Esimerkiksi ajasta ja paikasta riippumattomat verkko-opinnot ovat tärkeä koulutusmahdollisuus opiskelijoille, jotka haluavat kehittää ammattitaitoaan, edetä urallaan tai hankkia toisen koulutuksen, mutta joille lähiopetukseen osallistuminen on hankalaa tai jopa mahdotonta. Olemme aloittaneet tänä syksynä Sulautuvan opetuksen (Blended Learning) mallin kehittämisen nimenomaan aikuiskoulutuksen tarpeisiin.

Kehitämme yhteistyössä yritysten kanssa myös monenlaisia palveluja alueen tarpeeseen mm. erilaisten maksupalveluhankkeiden avulla. AIKOPAn koordinoima ja Kaisanetin rahoittama Skype-TV -hanke ikääntyneille on hyvä esimerkki yritykselle tarjottavasta kokeilu- ja tutkimustoiminnasta. Tästäkin kokeilusta saamme tutkimustietoa, joka palvelee asiakkaita ja yritystoimintaa tulevaisuudessa.

Johtaja Tuula Honkanen

Kommentit

Lisää kommentti

Ei kommentteja