Arvioinnin kehittämisen kintereillä

18.12.2018

Arviointi uuden opetussuunnitelman mukaan puhuttaa. Arvioidaanko oppimista, oppilasta, osaamista, käyttäytymistä, prosessia vai työskentelyä? Arvioidaanko tavoitteiden vai kriteerien mukaan? Miten laaja-alaista osaamista arvioidaan? Mitä kodin tulee ymmärtää arvioinnista entä oppilaan? Kuinka osallistaa oppilas? Kuinka saada tavoitteet ja edistyminen näkyväksi? On arviointikeskustelua, vertais- ja itsearviointia, formatiivista ja summatiivista. Mikä on arvioinnin tehtävä?

Arviointi on herättänyt paljon keskustelua viimeisimmän opetussuunnitelmauudistuksen jälkeen. Uusin OPS astui voimaan alakouluissa vuonna 2016 ja se tulee voimaan tämän jälkeen vuosi kerrallaan portaittain yläkouluun niin, että vielä tämän lukuvuoden yseillä on vanha OPS voimassa.


Opetushallitus tiivistää opetussuunnitelman ydinasiat ja sanoo arvioinnin osalta näin: ”Uusi opetussuunnitelma korostaa arviointimenetelmien monipuolisuuden lisäksi myös arviointia, joka ohjaa ja edistää oppimista. Oppilaan opintojen edistymisestä on annettava riittävän usein tietoa oppilaalle ja huoltajille. Palautetta annetaan muullakin tavoin kuin todistusten avulla.” (Linkki OPH:n sivulle 4.12.2018)


Lisäksi OPH määritteli arvioinnin yhdenvertaisuuden varmistamiseksi kansallisiin opetussuunnitelman perusteisiin jokaiseen oppiaineeseen 6. vuosiluokan ja 9. vuosiluokan päätteeksi kansalliset arvioinnin kriteerit arvosanalle 8. Tämä on koettu riittämättömäksi, ja OPH on kutsunut koolle työryhmän, jonka tavoitteena on tutkimustietoon perustuen määritellä päättöarvioinnille täsmällisemmät ja kansallisesti velvoittavat kriteerit myös arvosanoille 5, 7 ja 9. Erityisesti arvosanan 5 kansallisia kriteereitä on toivottu, vaadittukin Uudessa OPS:ssa on myös kuvattu opetusta kokoava ja oppiaineita yhdistävä laaja-alainen osaaminen ja sen tasot. Tämän osaamisen arviointiin toivotaan myös kuvausta.


Oppimisen arvioinnin yhdenvertaisuus puhutti laajasti, joten OPH:n pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen kutsui myös avoimella kutsulla opetusalan ammattilaiset, huoltajat ja oppilaat (Linkki 4.12.2018) antamaan näkemyksensä asiasta. Kyselyn tulokset esiteltiin lokakuun lopussa, kun OPH kutsui opetusalan asiantuntijoita pohtimaan, kuinka perusopetuksen arvioinnista saataisiin tasa-arvoisempaa. Mukana tilaisuudessa oli perusopetuksen konkari opetusneuvos Martti Hellström, joka kuvaa blogissaan tilaisuutta mielenkiintoisesti.


Kainuussa tähän teemaan tartuttiin tammikuussa 2018 Kainuun osaajien -ohjausryhmän pohtiessa opetusalan henkilöstön täydennyskoulutustarpeita. Arviointi koettiin teemana, johon huomattiin kaikissa Kainuun kunnissa tarvittavan täydennyskoulutusta ja yhteistä keskustelua. Teeman pohjalta suunniteltiin yhdessä hankehakemus OPH:n opetustoimen henkilöstökoulutuksen valtionavustusta varten. Tärkeänä lisänä kuvattiin hankkeen tuotoksena laadittavan aineistot, joilla voitaisiin tuoda maakunnallista ymmärrystä ja yhtenäisyyttä opettajien arviointikäytänteisiin ja arvioinnin moninaisuuden kuvaamiseen oppilaille ja huoltajille – julkaisu, jossa kerrotaan, kuvataan ja vinkataan.


Onnistuimme sitouttamaan jo suunnitteluvaiheessa hankkeemme pääkouluttajaksi kansallisen arviointigurun, Najat Ouakrim-Soivion. Najat oli meille tuttu jo Kainutlaatuinen ope 2017 -koulutuspäivästä, jolloin taidettiin itseasiassa sytyttää jo koko koulutushankkeen ensikipinä. Najat oli tuolloin meillä kouluttamassa arviointiteemasta, kun koko päivän yhtenä kantavana teemana oli OPS 2016. Najatin asiantuntemus arvioinnista on vertaansa vailla ja hänen roolinsa jo hankkeen suunnittelussa oli tärkeässä roolissa. Najat on mukana tuossa OPH:n asettamassa työryhmässä laatimassa uudistuksia voimassa olevan OPS:n kuvaukseen ja kriteereihin arvioinnista. Näin ollen olemme etuoikeutettuja saadessamme häneltä ajantasaista tietoa työryhmän työskentelystä niiltä osin, kun se on tässä vaiheessa mahdollista.

Me siis saimme puoltavan päätöksen rahoituksesta keväällä 2018. Rekrytoimme AIKOPAn ja Kainuun osaajien -ohjausryhmän kanssa mahtavan ryhmän kainuulaisia opettajia eri asteilta ja pääsimme aloittamaan työskentelyn syyskuussa 2018. Najat on koulutuspäivien aikana alustanut keskustelua ja työskentelyä sekä ohjannut ja osallistanut. Osallistujat ovat tunnollisesti työskennelleet, keskustelleet, kritisoineet, kokeneet ahaa-elämyksiä, reflektoineet omaa työtään, saaneet tukea Najatilta ja toisiltaan, ja luoneet yhteistä käsitystä arvioinnista ja sen jopa maailmaa syleilevästä merkityksestä. Olemme usein huomanneet arviointiteemaisen keskustelualustuksen jälkeen, että olemme ajautuneet puhumaan motivaatiosta, tavoitteista, oppimisen ilosta, yhteisopettajuudesta, ilmiö- ja vertaisoppimisesta, yksilöllisistä oppimispoluista, vanhempaintapaamisista, on naurettu ja vähän liikututtukin. Keskustelujen aikana puheessa pyörii valtavasti käsitteitä, joiden kuvaaminen tulee varmasti olemaan tärkeää yhteisen ymmärryksen saamiseksi.

Ihastelen Najatin osaamista. Hänen vuorovaikutustaitonsa ovat vertaansa vailla ja hän osaa saattaa tutkimusperustainen tietonsa kuultavaksemme, niin että meidän on helppo siitä muodostaa oma ymmärryksemme. Kaiken lisäksi hän on ihastuttava persoona.

Arviointi, kuten opettajan pedagoginen vapaus, voi olla arka asia. Asia, josta on vaikea keskustella, erityisesti silloin, kun huomaa, ettei ihan osaa.

Havaintojani omasta oppimastani:
Tavoitteiden asettaminen ja niiden tietoon saattaminen näyttäisi olevan keskiössä. On helpompi työskennellä ja päästä maaliin, kun tietää miten ja minne on menossa. Keskusteluissa opettajat rehellisesti kuvasivat tilannetta esimerkiksi syksyn ensimmäisen koulutuspäivämme jälkeen. Kuinka he astuivat kirkasotsaisina luokkinsa ja aloittivat työnsä asettamalla opiskelujaksolle tavoitteet, kuvaamalla toiminnan ja työskentelyn tavoitteiden saavuttamiseksi ja millaista osaamista toivotaan oppilaiden saaneen jakson päätteeksi. He kuvasivat myös sen, kuinka tämä unohtui muutaman viikon jälkeen.

Kun opettaja pitää itse mielessään, mitä opetuksessaan tavoittelee, mitä osaamista hän oppilaiden toivoo saavan, mitä haluaa heidän oppivan ja kuvaa sen näkyväksi, tietävät oppilaatkin, mihin heidän tulee pyrkiä ja ponnistella. Tämän tavoitteen asettamisen ja kuvaamisen ymmärrän hyvin unohtuvan arjen touhussa. Itsellä ainakin. Omassa työssäni, ihan koko elämässä, uskon lääkkeen olevan siinä, että opettelen asettamaan toiminnalleni, arkiseen elämääni tavoitteita. Päivä, kokous, kohtaaminen kerrallaan. Mitä toivon ja odotan, miten itse edistän, mitä saan? Voin peilata päivittäistä onnistumistani tavoitteisiin, olla kiitollinen tai korjata suuntaa tai tavoitteita realistisemmiksi.

Mitä on tuo arvioinnin monipuolisuus? Millaista tietoa annetaan? Miten dokumentoidaan ja mikä on riittävän usein? Ei ihme, että asian ympärillä on kuhistu. Arviointi ymmärretään tärkeänä osana oppimista ja ohjaamista, mutta kansallisessakin keskustelussa on puitu sen tasa-arvoisuutta ja vertailukelpoisuutta. Annetaanko oppilaille sama numero samasta osaamisesta Kainuussa ja Uudellamaalla? Miksi joku opettaja pitää koko ajan kokeita ja toinen ei ollenkaan? Miten oppilas ja huoltajat osallistetaan arviointiin? Muun muassa näihin kysymyksiin lähdettiin hakemaan vastausta, kun Kainuun osaajat -ohjausryhmän kanssa AIKOPA haki OPH:n rahoitusta Kehittävän arvioinnin kintereillä -hankkeeseen. Tavoitteena oli lisätä yhtenäistä ymmärrystä arvioinnista opettajan työkaluna oppilaan oppimisen ohjaamisessa. Lisäksi tavoittelimme keinoja saattaa oppilaan tietoon käsitys arvioinnin moninaisuudesta ja merkityksestä sekä tuottaa koteihin käsitys arvioinnin muutoksesta ja tavoitteista.

Aika on muuttunut, ymmärrys on muuttunut, osaamisen tarve on muuttunut. Oppilas, oppiminen ja onneksi opettajakin ovat muuttuneet. Tavoitteena on vahvistaa opettajien arviontiosaamista ts. sellaisia tietoja ja taitoja, joita opettaja tarvitsee käytännön työssään, kun hän toimii oppilaan tai opiskelijan oppimisen ja osaamisen arvioinnin asiantuntijana. Hankkeessa tehdään läpinäkyväksi sitä, mitä tarkoitetaan arvioinnnin monipuolisuudella ja miten sitä voi toteuttaa osana oman työnsä suunnittelua ja toteutusta. Arviointi ei ole opettamisesta ja ohjaamisesta tai oppilaan/opiskelijan oppimisesta irrallista toimintaa, vaan se kulkee osana opettajan työn kokonaisuutta koko ajan. Arviointi on oppijan etu ja oikeus.

Kainuussa olisi hyvä löytää arviointiin vankkaa selkänojaa niin, että koulut eivät kehittäisi omaa arviointikulttuuriaan "umpiossa", vaan tekisivät yhteistyötä ja pyrkisivät yhdessä kohti luotettavaa ja läpinäkyvää arviointia.

Hankkeen tavoitteet ovat: 1. Auttaa opettajia vahvistamaan ja monipuolistamaan arviointiosaamistaan. 2. Tukea opettajia osallistavan arviointikulttuurin käyttämisessä ja opettajan roolin tiedostamisessa - miten opettaja voi auttaa oppijaa tunnistamaan omaa oppimistaan? 3. Tukea arviointiedon lisäämistä huoltajien suuntaan. Koulutuspäivien lisäksi osallistujat työstävät koulutuksen ajan arviointiin liittyviä vihkosia, joista toinen on tarkoitettu vertaistueksi toisille opettajille ja toinen popularisoidummaksi huoltajille suunnatuksi materiaaliksi. Nämä vihkoset ovat koulutuksen tuotokset, joita voidaan hyödyntää muissakin kouluissa.

Perusopetuksen oppimisen arvioinnin keskeisenä tavoitteena on ohjata ja edistää jokaisen oppilaan oppimista sekä antaa riittävän luotettava kuva oppilaan osaamisesta suhteessa tavoitteisiin. Oppimisen arvioinnilla on pitkät perinteet suomalaisessa koulutusjärjestelmässä, ja arviointikäytänteet ovat kehittyneet vuosien varrella. Kansainvälisesti vertaillen suomalaisen peruskoulun arviointiperiaatteet ottavat ainutlaatuisella tavalla huomioon oppilaiden yksilölliset lähtökohdat ja tarpeet.

On myös ensiarvoisen tärkeää, että arviointi kohtelee oppilaita yhdenvertaisesti. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa on pohdittava keinoja arvioinnin tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi perusopetuksen päättövaiheessa. Tähän pohdintaan haluamme osallistaa opetusalan ammattilaiset, oppilaat ja huoltajat.

suunnittelija Kati Rita

Kommentit

Lisää kommentti

Ei kommentteja