Ein „Sprarchkursboost“ in Deutschland - kielikurssit ovat suosittuja Saksassa

5.12.2018

kasussignal Hannun kuva.jpgSaksassa opetus tapahtuu edelleen pitkälti perinteisin luokkahuonemenetelmin.
46400358_10216799587043644_3592512484067508224_n.jpgBerliini kiinnostaa opiskelijoita ja matkailijoita ympäri maailma.
Useimmille saattaa kielikouluista tulla ensimmäisenä mieleen englannin kielen kurssit Englannissa, Irlannissa tai USA:ssa. Suomessa usein ajatellaankin juuri englannin kielen kursseja, joita on luonnollisesti paljon tarjolla. Ehkä yllätys on, että Saksassa on todellinen saksan kielen kurssisesonki menossa. Miksi näin?

Saksa on selkeä Euroopan talouden veturi ja talousmahti. Useimmissa osavaltioissa on täystyöllisyys ja siten käytännössä työvoimapula. Samaan aikaan Etelä-Euroopassa ja monissa Euroopan ulkopuolisissa maissa on monia syitä muuttaa pois esimerkiksi työn tai opiskelupaikan vuoksi. Opiskelu Saksan yliopistoissa edellyttää useimmiten hyvää C1–C2-tason kielitaitoa. Toki englanninkielisiäkin maisteriohjelmia on, mutta työllistyminen saksalaisiin yrityksiin edellyttää usein sujuvaa kielitaitoa. Työvoimapulan aikana suorittaviin töihin pääsee vähäisemmälläkin kielitaidolla, joskin turvallisuuden vuoksi esimerkiksi rakennustyömailla on osattava jonkin verran saksaa.

Olen itse osallistunut kolmelle noin kuukauden kestävälle kurssille sekä Berliinissä että Heidelbergissä. Opiskelijoiden taustat ovat olleet hyvin kansainvälisiä; lähtömaina on ollut mm. Espanja, Italia, Englanti, Kreikka ja Puola sekä Euroopan unionin ulkopuolisista alueista Kiina, Lähi-Itä tai Venäjä. Hieman yllättäen opiskelijoita on ollut myös Japanista, USA:sta sekä Kanadasta. Saksa ja etenkin Berliini vetää nuorta väkeä puoleensa, joko töihin tai opiskelemaan Yksi erityisryhmä ovat kiinalaiset nuoret, jotka hakeutuvat Saksan yliopistoihin. Tämä edellyttää usein kuukausien, jopa vuosien kielen opiskelua ennen kuin yliopistojen ovet aukenevat. Tapasin Heidelbergissä kuusi kiinalaista nuorta, jotka tavoittelivat koneinsinöörin opintoja yliopistossa. Osa heistä oli opiskellut saksaa jo vuoden. Tulevaisuuden kannalta lupaava näkymä: Saksassa opiskellut kiinalainen insinööri, joka on kotoisin maailman kasvavasta talousmahdista, tuntee eurooppalaista ajattelua ja markkinoita, on verkostoitunut, puhuu saksan ja englannin lisäksi kiinaa ja on ehkä ollut jo saksalaisissa yrityksissä töissä insinöörinä. Olisikohan suomalaisilla nuorilla tästä oppimista?

Pikahaulla Berliinistä löytyy parikymmentä yksityistä kielikoulua. Itselläni on kyseisestä kaupungista kokemusta vain yhdestä suuresta koulusta, jonka kurssitarjonta on monipuolista. Tasoryhmiä on eurooppalaisen standardin mukaisesti A1–C2. Kurssit on suunniteltu sekä päätoimisille opiskelijoille että työssä käyville. Tarjolla on myös ns. viisumikursseja, sillä opiskelijaviisumi edellyttää vähintään 18 tuntia opiskelua viikossa. Intensiivikursseja on joko joka päivä tai esimerkiksi neljä kertaa viikossa. Puoli-intensiivikursseja on kahtena iltana viikossa. Intensiivikursseilla on rakenteiden lisäksi esimerkiksi keskustelua, sanastoa, kirjoittamista. Kielioppikurssit paneutuvat kielen rakenteisiin, ja tämän lisäksi on keskustelukursseja tai -klubeja. Useat koulut tarjoavat myös standardin mukaisia tasotestejä, joita monet työpaikat ja yliopistot edellyttävät. Ennen kursseille osallistumista suoritetaan netissä tasotesti ja sen jälkeen haastattelu paikan päällä tai puhelimessa. Näin määritellään tulevalle opiskelijalle sopiva opiskeluryhmä.

Kielikouluilla on kova keskinäinen kilpailu. Kilpailu näkyy esimerkiksi siinä, että koulujen sijainti on usein hyvä. Koulujen mainontaa näkee katukuvassa, julkisessa liikenteessä ja tietysti netissä. Kilpailu näkyy myös edullisina hintoina. Esimerkkinä oma kurssini, 48 tuntia maksaa 225 €. Kuukauden keskustelukurssi, jonka laajuus on 8 tuntia viikossa neljän viikon ajan maksaa 120 €. Syitä edullisiin hintoihin on monia. Omassa koulussani tilat ovat todella tehokäytössä: hukkatilaa ei ole ja kolmen tunnin ryhmiä on neljä päivässä alkaen klo 8 ja päättyen klo 21 jälkeen. Hintatasoa laskee myös se, että opiskelijoita ja kysyntää riittää. Oman kokemukseni pohjalta opettajat ovat päteviä ja osaavia. Myös ryhmät ovat pieniä (10–12 opiskelijaa), joten opetus on suhteellisen yksilöllistä. Kilpailu voi kuitenkin näkyä siinä, että esimerkiksi C1–C2-tason kursseja tarjotaan suoritettavaksi yhdessä kuukaudessa, vaikka todellisuudessa aikaa pitäisi olla vähintään kaksi kuukautta. Tosin on toki mahdollista suorittaa kursseja useampaankin kertaan. Myös opettajien palkat ovat suhteellisen matalia etenkin aloittavilla opettajilla.

Oma motivaationi opiskella saksaa on hyvin erilainen kuin useimmilla muilla osallistujilla, mutta näiden kurssien kautta oppii kielitaidon ja saksalaisen kulttuurin lisäksi tuntemaan muita kulttuureja ja mukavia ihmisiä. Joskus joutuu miettimään, että olemmeko kovinkaan erilaisia ihmisiä, vaikka tulisimme mistä maasta tai kulttuurista tahansa? Toki opiskelukavereiden kanssa keskustelu vakuuttaa myös oman maan ja Euroopan hyvistä puolista.

Ai niin, opiskelumenetelmät ja -teknologia? Leuka, valkotaulu, oppikirjat ja muistiinpanot ovat eniten käytössä, moderneinta teknologiaa edustaa cd-soitin. Yhdessäkään opetustilassa ei ole ollut tietokonetta tai projektoria. Ja onhan meillä WhatApp-ryhmä, jolla lähettelemme viestejä, kun otamme kuvia siitä, mitä taululle on kirjoitettu. Kieliä oppi parhaiten kommunikoimalla elävien ihmisten kanssa, ei tietokonetta tuijottaen! Pieni ryhmä ja hyvä opettaja tuntuvat olevan hyvä yhdistelmä.

Pian muuten avautuvat ensimmäiset kuuluisat Berliinin joulumarkkinat. Niistä enemmän myöhemmin.

Mit freundlichen Grüßen aus Berlin!

"Berliinin kirjeenvaihtaja" Hannu Tikkanen

Linkkejä:
https://www.deutschakademie.de/berlin/
https://www.inlingua-berlin.de
https://www.goethe.de/ins/de/de/kur/ort/ber/kur.html
www.iq-wissen.de/
suunnittelija Hannu Tikkanen

Kommentit

Lisää kommentti

Ei kommentteja