Mun juttu -kehittäjäryhmät - Tiedottamisesta tekemiseen

27.1.2017

 logot.png

Tiedottamisesta tekemiseen
Kainuussa kehitetään yhdessä elinikäistä ohjausta, jotta nuoret löytäisivät hyvin koulutukseen, työhön ja yrittäjiksi. Tämä tehdään ammattilaisten yhteistyönä, kehittäjäryhmätyöskentelyllä, sillä asiat eivät ole yksin ratkaistavissa. Mun juttu – meidän tulevaisuus -hankkeessa on 5 kehittäjäryhmää, joihin osallistuu yli 40 ohjausosaamisen ammattilaista eri työpaikoista.

Kehittäjäryhmien teemat päätettiin Kainuun elinikäisen ohjauksen ryhmässä vuosi sitten. Ryhmiä ovat ELO-strategian, ELO-verkoston, monikulttuurisen ohjauksen, ohjausosaamisen ja yritysyhteistyön kehittäjäryhmä. Niihin on kutsuttu mukaan henkilöitä, joiden työ liittyy nuorten ohjaukseen. Teemat valittiin siten, että strateginen, organisaatioiden välinen sekä varsinaisen ohjaustyön kehittämisen taso huomioitiin.

Elinikäinen ohjaus tarkoittaa toimia, joiden kautta ihmisiä autetaan tunnistamaan ammatilliset valmiutensa, taitonsa ja kiinnostuksensa; tuetaan koulutuksen ja ammattien löytämistä ja ylipäätään autetaan hallitsemaan ja suunnittelemaan omaa tulevaisuuttaan. Kehittäjäryhmissä harjoitellaan organisaatioiden välistä yhteistyötä ja suunnataan työtä ajankohtaisten haasteiden ratkaisemiksi. Niitä ovat esimerkiksi väestön ikääntyminen sekä työn ja yrityselämän muutokset. Ihmiset toimivat yksilöllisesti ja erilaiset urapolut vaativat erityyppistä ohjausta. Tämän vuoksi tarvitaan uudenlaista ohjausosaamista ja toimijoiden yhteistyötä.

Aiemmin Kainuussa on ollut ohjausosaamisen parantamiseksi erilaisia työryhmiä ja verkostoja, joissa on säännöllisesti tavattu ja tiedotettu omasta toiminnasta. Nyt tavoitteeksi on asetettu yhteinen kehittämistyö, minkä avulla toiminnan on mahdollista syventyä tiedon jakamisesta yhdessä tekemiseen. Toimijoina ovat muun muassa TE-toimisto, ELY-keskus, oppilaitokset, Kainuun Etu, yhdistykset, nuorisotyö ja maahanmuuttajapalvelut. Nyt yhteistyössä on rajatut tavoitteet, joiden avulla yritetään löytää uudenlaista läpinäkyvyyttä: ymmärrystä siihen, miten eri tahot toimivat asiakkaiden ja asioiden kanssa. Mun juttu -hankkeen ammattilaisten polkua kehitetään, jotta lopullinen yhteistyöstä hyötyjä olisi kainuulainen nuori. Hankkeen nimi tulee opetusneuvos Martti Hellströmin ajatuksesta: ”Jokaiselle nuorella tulisi olla mahdollisuus löytää oma intohimonsa ja kasvaa täyteen mittaansa.”

Esimerkiksi monikulttuurisen ohjauksen kehittäjäryhmä on edennyt työssään nopeasti, koska heillä on selkeä teema ja yhteinen asiakasryhmä. He ovat myös tehneet paljon yhteistyötä jo aiemmissa kehittämishankkeissa. Ohjausosaamistaan he ovat lähteneet kehittämään tunnistamalla yhteiset haasteet ja asettamalla sen pohjalta tavoitteet. Yksi tunnistettu haaste oli, miten huomioida erilaisten perhetilanteiden vaikutus ohjaustilanteissa. Tätä ryhmä selvitti vierailemalla kotoutumiskoulutuksen ryhmissä ja keskustelemalla asioista suoraan Kainuuseen kotiutuvien kanssa. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen on maahanmuuttajien kanssa haastavaa, koska koulutusjärjestelmä voi poiketa erittäin paljon suomalaisesta ja varsinkin alkuvaiheessa osaamisen näyttäminen on vaikeaa kielitaidon vuoksi. Osaamisen tunnistamista kehittääkseen ryhmä on kutsunut Kainuuseen puhujaksi erityisasiantuntijoita Opetushallituksesta ja pääkaupunkiseudulla pitkään maahanmuuttajatyötä tehneistä organisaatioista. Kehittäjäryhmä tavoittelee parempaa osaamista räätälöityjen ja yksilöllisten ohjauspolkujen suunnitteluun.

Mun juttu – meidän tulevaisuus -hanke on suunniteltu yliopistokeskusten verkostossa, ja hankkeessa on yhdeksän osatoteuttajaa: http://munjuttuhanke.fi/. Hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallinen ESR-hanke (rahoittajana Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus) ja se liittyy teemaan Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen. Hankkeen toteutusaika on 1.8.2015–31.12.2017. Kainuun osatoteutuksesta vastaa Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA.

Lisätiedot:
Kaisa Ottavainen-Nurkkala, suunnittelija
Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA
kaisa.ottavainen-nurkkala@aikopa.fi, 040 540 0809

Munjuttu1.jpgMunjuttu2.jpg

Monikulttuurisen ohjauksen kehittäjäryhmän tapaamisessa ratkaistaan ohjaustyön haasteita yhdessä.

 

Munjuttu3.jpg

KM, suunnittelija Kaisa Ottavainen-Nurkkala, Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA

 

 vipuvoimaalogo.png

Suunnittelija Kaisa Ottavainen-Nurkkala

Kommentit

Lisää kommentti

Ei kommentteja