Työharjoittelua

14.12.2012

Olen opiskelemassa Kajaanin ammattikorkeakoulussa tradenomiksi, josta erikoistun markkinointiin ja mainontaan. Työharjoittelun suoritin normaalista poikkeavalla kaavalla. Työharjoittelun kesto on viisi kuukautta, ja se tulisi suorittaa yhdessä paikassa alusta loppuun. Työsuhteeni ensimmäiseen harjoittelupaikkaan päättyi kuitenkin jo kaksi kuukautta harjoittelun alkamisen jälkeen. Syy tähän oli omistajan vaihdos. Joten uusi harjoittelupaikka täytyi etsiä nopeasti.

Apuun saapui Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut AIKOPA. Harjoittelun AIKOPAssa pääsin aloittamaan jo viikon sisällä, ja loppuajan (3 kk) harjoittelusta suoritin siellä.

Minut otettiin avoimesti vastaan ja ensimmäiset viikot menivät tutustuessa yrityksen toimintaan. Henkilökunta oli, ja on yhä, ystävällistä ja asiantuntevaa.

Työilmapiiri oli positiivinen, ja havaitsin jopa ns. tekemisen iloa. Työtehtävät olivat monipuolisia ja harjoittelun aikana opin paljon koulutukseen liittyviä asioita. Mieluisinta harjoittelussa oli kaivannaistoimialapäivät, joka järjestettiin syksyllä 2012 ja Kainuun joulutori, joka järjestettiin 8 - 9.12.2012.

Aikopa vahvisti osaamistani kaupallisella alalla, kuten
• Asiakaspalvelua
• Myyntityötaitoja
• Toimistotyötaitoja.

Harjoittelussa opin myös tunnistamaan omat vahvuuteni ja heikkouteni. Eli voitaisiin sanoa, että Aikopa valmensi minua työmarkkinoille asiaan kuuluvalla tavalla. Tästä johtuen uskon, että harjoittelusta on hyötyä tulevaisuudessa ja pääsisin töihin, koska koskaan ei voi tietää miltä tulevaisuus näyttää. Lopuksi haluan kiittää koko Aikopa henkilökuntaa ja lopettaa sitaattiin.

“I will study and get ready, and perhaps my chance will come.” (Abraham Lincoln USA: n 16. presidentti.)


Harjoittelija Jarkko Suutari