Lukiouudistus Kainuussa

Lukion opetussuunnitelmat ovat uudistumassa, niiden mukainen lukio-opetus alkaa elokuussa 2021. Tämän hankkeen tavoitteena on tukea lukioiden henkilöstöä sekä auttaa uuden opsin mukaisen toimintamallin luomisessa. Hankkeen aikana otetaan selvää mikä muuttuu ja miten se näkyy lukion arjessa.

 

Lukiouudistus Kainuussa -hankkeen aikana lisätään ymmärrystä uudistuksen taustoista ja tavoitteista sekä jäsennetään LOPS-työn etenemistä ulkopuolisten asiantuntijoiden ja kollegiaalisen yhteistyön keinoin. Hanke toteutetaan yhdessä Kajaanin, Kuhmon, Paltamon, Puolangan ja Suomussalmen lukioiden kanssa. Hanketta koordinoi AIKOPA.

 

Toimintaa hankkeen aikana

 

1.        Kainuun lukioiden yhteiset LOPS-teemapäivät, joissa on asiantuntijapuheenvuoroja ja yhteistoiminnallista työskentelyä sekä verkostoitumista yhteisten teemojen äärellä. Teemapäiviin osallistuu lukioiden koko opetushenkilöstö.

Yhdessä sovitus LOPS-teemapäivät:

 

pe 25.10.2019

la 22.2.2020

pe 24.4.2020

pe 23.10.2020

 

Lisäksi järjestetään asiantuntijapuheenvuoroja etäyhteyksiä hyödyntäen, jonka jälkeen asiantuntijan pohjustama lukiokohtainen työskentely oman opsin ja toimintakulttuurin jalostamiseen.

 

2.      Kehittäjäryhmätyöskentely, johon osallistuu edustaja jokaisesta lukiosta. Kehittäjäryhmien teemat on valittu yhdessä tärkeiden teemojen ympärille, ja ryhmien tavoitteena on yhdessä miettien löytää uuden opetussuunnitelman mukaisia hyviä käytänteitä arkeen.

Valitut teemat:

  • arviointi
  • hyvinvointi ja osallisuus
  • ohjaus, henkilökohtaiset suunnitelmat, jatko-ohjaus ja erityisopetus
  • oppiainerajat ylittävät opintokokonaisuudet

 

Kehittäjäryhmät etsivät hyvän tutustumiskohteen, josta on mahdollista saada ideoita paikallisen toimintakulttuurin kehittämiseen. Opintomatka toteutetaan marraskuussa 2019.

 

Tarkempia tietoja koulutuspäivistä ja kehittäjäryhmien toiminnasta saa lukioiden rehtoreilta. 

Kajaani, Jaana Leinonen

Kuhmo, Eila Vilén

Paltamo, Teuvo Heikura

Puolanka, Tuula Väisänen

Suomussalmi, Julia Pohjanoja-Kela ja Tuula Uusitalo

 

Lisäksi voit tiedustella:

Jaana Tolonen

jaana.tolonen@aikopa.fi

046 922 6040